Useimpien pariskuntakuvien taustalla ei ole mitään kovin suurta konseptia, eikä välttämättä tarvitsekaan olla. Monet kuvaukset voisivat kuitenkin olla persoonallisempia ja henkilökohtaisempia.

Kuvaajana minulle on todella tärkeää, että kuvanne tuntuvat ja näyttävät teiltä. Miten siis luoda persoonallinen kuvaus?
On tärkeää, että mietitte, miksi ylipäätään haluatte kuvanne, koska se ohjaa kuvausten suunnittelua pitkälle. Kaipaatteko vain muutamaa hyvää potrettia muistoksi siitä miltä näytitte yhdessä tuona aikana, vai haluatteko ikuistaa jotain teidän rakkaudellenne ominaista?
Jos kyse on jälkimmäisestä, miettikää, mikä on teidän juttunne pariskuntana, mitä tykkäätte tehdä yhdessä, miten tykkäätte olla yhdessä, mitä suhteestanne haluatte ikuistaa. Millaisissa kuvissa haluatte nähdä itsenne kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä?
Nämä voisi oikeastaan tiivistää yhteen avainkysymykseen: miten haluatte muistaa teidät pariskuntana?
Ja siihen jatkokysmys kuuluu: millaisia visuaalisia mielikuvia kysymys herättää?

Elokuvat ovat yksi parhaista inspiraation lähteistä kuville. Kuten elokuvat, parhaat kuvasarjat kertovat jonkinlaisen tarinan. Elokuvasta riippuen, hahmot voivat olla rakastuneita, mutta rakkaus voi ilmetä hienovaraisesti, tai mies voi nostaa naista ilmaan kun he suutelevat kiihkeästi sateessa.
Ehdottaisin miettimään, miltä haluaisitte, että elokuva teidän rakkaudestanne ja parisuhteestanne näyttäisi. Olisiko se ranskalainen indie elokuva vai iso Hollywood-tuotanto?
Nämä mielessä ollaan toivottavasti askel lähempänä persoonallisempia kuvauksia, koska tärkeintä on, että kuvat resonoivat teidän kanssanne. Ehkä se tarkoittaa kuvauksia piknikillä, herkkuja huvipuistossa tai hengailua kotonanne. Vaikka kuvaajanne voisi tietää uskomattomia kuvauslokaatioita, suosittelen miettimään, mikä on teille merkityksellinen paikka.
Parhaat kuvat näyttävät luonnollisilta ja käyvät järkeen, eli pariskuntana näytätte luontevalta kuvausympäristössä ja käytätte ympäristöä luonnollisella tavalla. Voitte siis esimerkiksi kävellä tien vieressä sen sijaan, että olisitte kietoutuneena toisiinne keskellä tietä odottamassa kolaria.
Uskon, että kun suunnittelette kuvauksianne ja pidätte mielessänne kysymyksen “mikä meille on merkityksellistä”, myös kuvauspaikka on teille henkilökohtaisempi, se käy järkeen ja teillä on ehkä jo jopa luonnollinen tapa hyödyntää ympäristöä. Siten kuvatkin voivat olla autenttisempia ja vähemmän poseerattuja.
Vaatteet ovat usein yksi ensimmäisistä huolista kuvausten suhteen, mutta asut kannattaa päättää vasta kun tiedätte, millaisia kuvia haluatte ja missä kuvat otetaan.
Kun suunnittelette kuvauksia, miettikää siis, millaisena haluatte parisuhteenne muistaa. Miltä haluaisitte, että elokuva teidän rakkaudestanne näyttäisi?
Ps. Kanadalaiskuvaajat Joel ja Justyna ovat tehneet melko hyvän videon kihalajaiskuvauksen suunnittelusta, jota suosittelen lämpimästi herättelemään ajatuksia. Video löytyy heidän Instagramista.